28.7.2011

Tämmöstä täällä

Jebouuu,

Tultiin siis tiistaina möksältä ja päätettiin, että pistetään pikku murut samaan huoneeseen nukkumaan, kun vaikutti menevän yöt niin hyvin mökillä kun nukuttiin samassa huoneessa kaikki. Noh ju, nukuttaminen on helpompaa kun voi nukuttaa yksin yhtäaikaa, eikä erikseen toinen toisen ja toinen toisen. Ja kun pikkumuru osaa nukahtaa itse ni vaatii vähemmän sitä nukutushuomiota kuin isosiskonsa. Siihenpä se hyvä sitten jääkin. Edelleen Henna herää yöllä, en kyllä ymmärrä miksi. Pitää varmaan kohta viiä yksityiselle ja laittaa ne tutkimaan Hennan aina hiuskarvan taitoksesta johonkin päänsisällä olevaan vaivaan. Joka ikinen yö se herää ja huutaa (onneksi Iida ei herää näihin raivareihin, raukka kotiutumisesta asti joutunut elämään uskossa että tämä on ihan normaalikäytäntö joka yö) ja jos vahingossa edes harkitset lähteväsi huoneesta ennen kun se on sikeessä unessa, raivari jatkuu. Voi blah. Kun tietäis mikä sillä on. Muttakun ei suostu puhumaan eikä se kai sitten osaa näyttääkään. Kyllä niin odotan sitä puhumaanoppimista. Jos se sitä koskaan tulee oppimaankaan.. Äitillä ja isillä ny on ainakin oma huone taas pitkästä aikaa<3 Vähän tuntu eka yö oudolta kun ei ollut pikku tuhisijaa samassa huoneessa. :) Edelleen sille pitää kyllä käydä tuttia nostamassa pari kertaa yössä, mutta siinähän se menee Hennan raivareiden kanssa samaan syssyyn. Pari pv ollut taas vähän rankempia, kun Isoneiti ollut niin huonolla tuulella eikä sille oikein edes ruoka maistu. En tiedä mikä siinä sit on.. Mökillä päätti että hän ei syö. Varsinkaan puuroa. Jugut ja leivät kyllä uppoo, that's about it. Pituutta se on kasvanut kyllä hyvin, paino on taasen pudonnut.. Piti siirtyä pienempiin vaippoihinkin kun alko falskata. Saa nähä miten hommat tästä lähtee taas luisumaan.. 2v nlaa odotellessa.

Iidalla menee vain ja ainoastaan hyvin, muutamia känkkäkohtauksia per pv lukuunottamatta. Perus vauvaelämää! Semmonen sylivauva kyllä että huh.. Saa nähä miten sillä toi liikkeellelähtö tapahtuu kun ei yhtään viihdy lattialla, varsinkaan itekseen. Ja jos on lattialla ni sit vaan selällään, max kyljellään. On se kyllä ympäriämpäri kääntynyt, mutta en ees muista millon viimeks. Hyvin se kyllä pitää jo itteensä lyhyitä aikoja istuma-asennossa ja jalatkin kantaa jo seisottaessa oikein hyvin.. :) Josko se jättää sit vaan ryömimisen ja konttaamisen pois ja istumaanoppiessa lähtee sit liikkeelle. Onhan sillä nyt viel pari kk aikaa jos siskoonsa verrataan. Saap nähdä..

Eipä tänne sitten sen kummosempaa tällä kertaa.. :) Tai ei ainaka tule taas mieleen... :)

1 kommentti: